sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Itku pitkästä ilosta

Viikonloppu alkoi ikävällä tavalla, sillä perjantaina Femme loukkasi itsensä leikkiessään.

Se juoksi innoissaan Hugon ja Focan kanssa kaislikossa, kunnes pysähtyi ja alkoi vinkumaan. Kaislat olivat todennäköisesti pistäneet sitä suuhun. Haavaa ei näkynyt, mutta suupieli oli toiselta puolelta arka koskettaessa.

Illalla suupielet oli märät ja se uikutti. Koska se kuitenkin söi ja joi normaalisti, päätimme katsoa tilannetta uudelleen aamulla.



Seuraavana päivänä pentu käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ei ollut turvotusta eikä haavaa, jonka olisi voinut havaita silmällä. Taisimme selvitä säikähdyksellä!

Tapahtuman jälkeen Femme vielä palasi rantahiekkaan, mutta oli selvästi varovaisempi.



Hugo ja Foca innostuivat leikkimään:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti