lauantai 10. syyskuuta 2016

Pyrritreffit

Kävimme viikonloppuna Lintukodossa, jonne Seija oli järjestänyt "Tottakai-treffit". Arviolta parikymmentä pyreneittenpaimenkoiraa ja heidän omistajansa kokoontuivat viikonlopuksi ja treeniohjelmassa oli ainakin rally-tokoa, hakua ja BH-treenejä kokeenomaisesti. Näiden lisäksi viikonloppu sisälsi yhdessäoloa samanhenkisten ihmisten kanssa, saunomista, uimista, hyvää ruokaa (kiitos Seija ja Tuija!) ja runsasta sienisatoa.


Taavi, Femme ja Foca



Tutustuimme Focan kanssa rally-tokoon, mistä ei valitettavasti ole yhtään kuvatodisteita. Luulen, että se voisi olla ihan meidän juttu! Focalle voisi tehdä hyvää, kun sitä voisi kehua koko suorituksen ajan - se voisi saada siitä varmuutta ja intoa suorittamiseen. Tätä lajia olisi kiva päästä treenaamaan enemmänkin, nyt tutustuimme lähinnä sääntöihin. Kentällä teimme pujottelua sekä serpentiiniä.

Femmen kanssa tutustuimme palveluskoirahakuun. Pentu pitää kovasti ihmisistä sekä ruuasta, joten se oli innoissaan päästessään ruokaa jakavien ihmisten luokse. Se jopa vähän ärähti halutessaan niin kovasti maalimiehen luo - tarmokas tyttö!










Olisi mukavaa aloittaa Femmen kanssa joko jäljestys- tai hakuharrastus ja tutustua enemmän palveluskoirapuoleen, koska se on minulle vielä melko tuntematonta aluetta.

Kivaa oli tutustua uusiin ihmisiin ja koiriin. Ensi vuonna uudestaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti