lauantai 27. elokuuta 2016

Jäljestämisen alkeita ja veneilyä

Olemme alkaneet opetella jäljestämistä. Nyt kotipihan ruoho alkaa olla sen mittainen, että olisi ehkä syytä leikata. :D Tallattu alue näkyy selkeästi.

Ensimmäisillä kerroilla tallasin 1x1 m ruudun, johon ripottelin nappuloita. Nappularuutua teimme kerran päivässä kolmen päivän ajan. Tänään tallasin kolmion muotoisen alueen.

Jokaisella kerralla pentu työskenteli nenällä hyvin ja pysyi ruudussa. Yhtenä päivänä pusikossa rapisi jokin aiheuttaen häiriötä - nenätyöskentely jatkui kuitenkin heti. Nostan pennun pois ruudusta silloin, kun suurin osa ruuasta on syöty, mutta työskentely on vielä innokasta.




Foca käy siivoamassa loput nappulat. ;)

Kävimme myös veneilemässä, tällä kertaa vain soutamalla. Seuraavalla kerralla tulemme totuttelemaan myös moottorin ääneen. Reipas tyttö!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti